Pingis

Kille.JPG

Syksyn 2024 pingiskauden ensimmäisellä kierroksella oli mukana kuusi pelaajaa. Arto selviytyi illan voittajaksi häviten vain Killelle, joka sijoittui toiseksi ennen Vesaa. Arto oli voittoisa myös kieputuksessa. Syksy 2024.

Kevään 2024 pingiskauden kahdeksannella ja viimeisellä kierroksella oli mukana viisi pelaajaa. Kille voitti illan häviten vain Timpalle. Arto ja Vesa sijoittuivat seuraaviksi. Timppa voitti kevään sarjan yhden pisteen erolla Artoon. Kille sijoittui kolmanneksi myös pisteen erolla Vesaan. Kevään tilastoa: Paras ottelujen voittosuhde: Artturi 78,9 %. Paras erien voittosuhde: Artturi 73,7 %. Eniten voittoja: Arto 19. Eniten häviöitä: Jaska 16. Vähiten voittoja: Kimmo 0. Vähiten häviöitä: Asko 2. Eniten eriä: Vesa 96. Eniten voitettuja eriä: Arto 57. Eniten hävittyjä eriä: Jaska 50. Eniten eriä per ottelu: Asko 4,00  Kevät 2024.

Syksyn 2023 pingiskauden kuudennella ja viimeisellä kierroksella oli mukana viisi pelaajaa. Artturi voitti kaikki ottelunsa häviämättä erääkään. Timppa tuli toiseksi hävittessään vain Artturille ja Masa kolmanneksi hävittyään edellä mainituille. Arto voitti syksyn sarjan kolmen pisteen erolla Timppaan Masa oli kolmas saaden pisteen enemmän kuin Vesa. Syksyn tilastoa: Paras ottelujen voittosuhde: Arto 81,8 %. Paras erien voittosuhde: Arto 69,6 %. Eniten voittoja: Arto 18. Eniten häviöitä: Jaska 20. Vähiten voittoja: Asko 0. Vähiten häviöitä: Arto, Artturi ja Asko 4. Eniten eriä: Timppa 91. Eniten voitettuja eriä: Timppa 56. Eniten hävittyjä eriä: Jaksa 59. Eniten eriä per ottelu: Asko 3,75. Syksy 2023.

Kevään 2023 pingiskauden seitsemännellä ja viimeisellä kierroksella oli mukana kahdeksan pelaajaa. Arto voitti kaikki ottelunsa. Vesa oli toinen häviten vain Artolle ja Artturi kolmas hävitessään edellä mainituille. Arto voitti kevään sarjan selvällä erolla Artturin ja Vesan ollessa seuraavina. Kevään tilastoa: Paras ottelujen voittosuhde: Artturi 87,5 %. Paras erien voittosuhde: Arto 76,2 %. Eniten voittoja: Arto 31. Eniten häviöitä: VeeVee 21. Vähiten voittoja: Veijo 0. Vähiten häviöitä: Artturi ja Kille 4. Eniten eriä: Vesa 133. Eniten voitettuja eriä: Artturi 87. Eniten hävittyjä eriä: VeeVee 62. Eniten eriä per ottelu: Masa 3,72. Kevät 2023.  

Syksyn 2022 pingiskauden viidennellä ja viimeisellä kierroksella oli mukana viisi pelaajaa. Artturi voitti kaikki ottelunsa Vesan, Masan ja Jaskan  sijoittuessa seuraaviksi kahdella otteluvoitolla. Artturi voitti syksyn sarjan selvällä erolla toiseksi sijoittuneeseen Artoon. Vesa oli kolmas. Syksyn tilastoa: Paras ottelujen voittosuhde: Artturi 91,3 %. Paras erien voittosuhde: Artturi 77,4 %. Eniten voittoja: Artturi 21. Eniten häviöitä: Jaska 17. Vähiten voittoja: Kimmo ja Veijo 0. Vähiten häviöitä: VeeVee 0. Eniten eriä: Artturi 84. Eniten voitettuja eriä: Artturi 65. Eniten hävittyjä eriä: Jaska 56. Eniten eriä per ottelu: VeeVee 4,50. Syksy 2022.

Kevään 2022 pingiskauden viidennellä ja viimeisellä kierroksella oli mukana kahdeksan pelaajaa. Arto voitti kaikki ottelunsa. Artturi sijoittui toiseksi häviten vain Artolle. Kille oli kolmas häviten edellä mainituille. Masa voitti kieputuksen. Arto voitti kevään sarjan ylivoimaisesti (40 pist.) ennen Vesaa (29 pist.). Artturi ja Masa keräsivät 23 pistettä. Kevään tilastoa: Paras ottelujen voittosuhde: Arto 92,3 %. Paras erien voittosuhde: Arto 77,4 %. Eniten voittoja: Arto 24. Eniten häviöitä: Jaska 19. Vähiten voittoja: Lasse 0. Vähiten häviöitä: Arto ja Artturi 2. Eniten eriä: Vesa ja Masa 98. Eniten voitettuja eriä: Arto 72. Eniten hävittyjä eriä: Masa ja Jaska 58. Eniten eriä per ottelu: Lasse 4,43. Kevät 2022.

Syksyn 2021 pingiskauden kuudennella ja viimeisellä kierroksella oli mukana yhdeksän pelaajaa. Artturi voitti illan häviten vain Artolle. Timppa sijoittui toiseksi ja varmisti samalla syyskauden voiton niukasti yhden pisteen erolla viimeisellä kierroksella kolmanneksi sijoittuneeseen Artoon. Samalla historian lehdet havisivat, kun Arto hävisi Jaskalle. Vesa voitti kieputuksen. Syksyn tilastoa: Paras ottelujen voittosuhde: Arto 80,6 %. Paras erien voittosuhde: Arto 72,5 %. Eniten otteluja: Masa 38. Eniten voittoja: Timppa 29. Eniten häviöitä: Lasse 29. Eniten eriä: Masa 126. Eniten voitettuja eriä: Timppa 81. Eniten hävittyjä eriä: Lasse 85. Eniten eriä per ottelu: VeeVee 4,08. Syksy 2021.

Syksyn 2020 pingiskauden viidennellä kierroksella oli mukana seitsemän pelaajaa. Lasse, Artturi ja Arto voittivat toisensa ristiin samoin eräluvuin (3-1), joten sijoitukset ratkaistiin hävittyjen erien kokonaismäärän mukaan. Niitä oli Lassella vähiten, joten hän voitti. Artturi oli toinen ja Arto kolmas. Kille voitti kieputuksen. Arto voitti syyssarjan viimeisen pelikerran peruuntuessa. Lasse sijoittui toiseksi ja Artturi kolmanneksi. Syksy 2020.

Kevään 2020 pingiskauden viidennellä kierroksella oli mukana seitsemän pelaajaa. Vesaa ei kukaan kyennyt voittamaan. Arto oli toinen ja synttärisankari Masa 70v kolmas. Sija oli jaettu Timpan ja VVn kanssa. Arto voitti ylivoimaisesti kevään kesken jääneen sarjan. Artturi oli toinen ja Timppa kolmas. Kevät 2020.

Syksyn 2019 pingiskauden kuudennella ja viimeisellä kierroksella oli mukana neljä pelaajaa. Timppa voitti kaikki ottelunsa Lassen hävitessä vain Timpalle. Syksyn sarjan voitti Lasse (39 pist.). Timppa (31 pist.) ja Arto (29 pist.) olivat seuraavina. Syksyn tilastoa: Paras ottelujen voittosuhde: Arto 75 %. Paras erien voittosuhde: Arto 71,7 %. Eniten otteluja: Lasse 29. Eniten voittoja: Lasse 19. Eniten häviöitä: Asko 12. Eniten eriä: Lasse 93. Eniten voitettuja eriä: Lasse 52. Eniten hävittyjä eriä: Lasse 34. Eniten eriä per ottelu: Artturi 3,33. Syksy 2019

Kevään 2019 pingiskauden kahdeksannella ja viimeisellä kierroksella oli mukana 7 pelaajaa. Vesa hävisi vain Masalle ja oli näin illan voittaja. Kille sijoittui toiseksi häviten vain Vesalle Timpan ollessa kolmas. Asko voitti kieputuksen. Arto voittia kevään sarjan selvällä piste-erolla. Muista mitallisijoita käytiin tiukka taisto. Vesa nousi hopealle voittaen tasapisteisiin päässeen Killen. Vesan voittaessa viimeisen ottelun olivat heidän keskinäisten ottelujen voitot Vesan hyväksi 4-3. Timppa putosi podiumilta häviämällä viimeisellä kierroksella sekä Vesalle että Killelle jääden näin pisteen päähän edellä mainituista. Kevät 2019.

Syksyn 2018 pingiskauden kuudennella ja viimeisellä kierroksella oli mukana 8 pelaajaa. Artoa ei kukaan pystynyt voittamaan. Artturi hävisi vain Artolle ollen toinen. Lasse sijoittui kolmanneksi häviten edellä mainituille. Lasse voitti ylivoimaisesti syksyn sarjan ennen Artturia ja Artoa. Syksy 2018.

Kevään 2018 pingiskauden kahdeksannella ja viimeisellä kierroksella oli mukana 6 pelaajaa. Artturi ei hävinnyt yhtään ottelua ja voitti näin kevätkauden päätöksen. Asko, Masa ja VeeVee voittivat toisensa ristiin ja eräerojen perusteella Asko oli toinen, Masa kolmas ja VeeVee neljäs. Artturi voitti kevään sarjan 60 pisteellä eli selvällä erolla toiseksi sijoittuneeseen Killeen (44 pist.) ja kolmanneksi tulleeseen Timppaan (41 pist.) Kevät 2018.

Syksyn 2017 seitsemännellä ja viimeisellä kierroksella oli mukana 4 pelaajaa. Vesa voitti kierroksen, vaikka hävisi Masalle. Kille oli toinen häviten Vesalle. Kille voitti kieputuksen. Vesa oli mukana syksyn kaikilla kierroksilla ja ahkeruus palkittiiin koko syyskauden voitolla. Lasse ja Artturi olivat seuraavina. Syksy 2017.

Kevään 2017 kahdeksannella ja viimeisellä kierroksella oli mukana 10 pelaajaa. Timppa, Lasse, Kille ja Arto voittivat ja hävisivät toisilleen ristiin eli voittivat 7 ja hävisivät 2 ottelua. Timppa kuittasi voiton keskinäisten ottelujen voittojen turvin ennen Lassea, Killeä ja Artoa. Viime mainittu voitti koko kevään sarjan 55 pisteellä. Lasse oli toinen (49 pist.) ja Artturi kolmas (36 pist.). Kevät 2017.

Syksyn 2016 kuudennella ja viimeisellä kierroksella oli mukana 9 pelaajaa. Arto oli ylivoimainen voittaen puhtain 2-0-numeroin kaikki pelinsä ja lopuksi vielä kieptuksenkin. Lasse oli toinen häviten Arton lisäksi myös Askolle. Artturi sijoittui kolmanneksi ja voitti samalla syksyn sarjan niukasti yhdellä pisteellä ennen Artoa. Vesa sijoittui paremman eräsuhteen ansiosta kolmanneksi tasapistein Askon kanssa. Syksy 2016.

Kevään 2016 yhdeksännellä pelikierroksella oli mukana 8 pelaajaa. Tiukkojen otteluiden jälkeen Kille selvisi voittajaksi häviten vain Lasselle. Timppa voitti Lassen, mutta hävisi Killelle ja oli näin illan kakkonen. Lasse sijoittui kolmanneksi ja voitti koko kevään sarjan selvällä erolla ennen Killeä. Artturi oli niukasti kolmas ennen Artoa ja Askoa. Kevät 2016.

Syksyn 2015 viidennellä ja viimeisellä kierroksella oli mukana 8 pelaajaa. Vesa voitti kaikki ottelunsa. Lasse hävisi tiukan kamppailun jälkeen Vesalle voittaen kuitenkin kaikki muut ottelunsa ja samalla koko syksyn sarjan. Vesa sijoittui toiseksi ja olisi todennäköisesti voittanut sarjan ilman yhtä poissaoloaan. Kille sijoittui kolmanneksi ja voitti syksyn viimeisen kieputuksen. Syksy 2015.

Kevään 2015 viimeisellä kierroksella oli mukana 9 pelaajaa. Kimmo tuli mukaan taas 20-30 vuoden tauon jälkeen. Lasse voitti kierroksen häviten vain Masalle. Kille hävisi ainoastaan Lasselle ja oli toinen ennen kolmanneksi kirinyttä Artoa. Lasse voitti kevään sarjan ylivoimaisesti 55 pisteellä. Kille sijoittui toiseksi (29 pist.) ja Artturi tasapistein (28 pist.) Askon kanssa kolmanneksi. Asko jäi huonomman eräsuhteen ansiosta neljänneksi, mutta voitti lohdutuksekseen kevään viimeisen kieputuksen. Kevät 2015.

Syksyn 2014 viidennellä ja viimeisellä pingiskierroksella oli mukana 6 pelaajaa. Lasse oli ykkönen häviten Timpalle, mutta voittamalla muut ottelunsa. Myös Vesa kärsi vain yhden tappion, mutta koska se tuli Lasselle, niin hän sijoittui toiseksi. Timppa voitti kieputuksen. Syksyn sarjan voitti Lasse. Vesa oli kakkonen ja Kille kolmas. Kaikkiaan syksyllä pelattiin 264 ottelua ja 756 erää. Timpalle kertyi eriä eniten eli 105. Syksy 2014.

Kevään 2014 kahdeksannella ja viimeisellä pelikerralla oli mukana 7 pelaajaa. Tiukkojen vaiheiden jälkeen Vesa voitti häviten vain Masalle. Olavi nousi toiseksi ja Masa sijoittui kolmanneksi. Timppa taisteli kevätsarjan voitosta, mutta romahti nyt viidenneksi, joten Vesa nousi kokonaiskisan voitoon. Timppa oli toinen ja Artturi kolmas. Vesa voitti myös päätöskierroksen kieputuksen. Kevät 2014

Syksyn 2013 kuudennella ja viimeisellä pelikerralla oli mukana 5 pelaajaa.Timppa oli selvä voittaja kärsimättä yhtään tappiota. Kille hävisi vain Timpalle. Vesa, Masa ja Olavi voittivat kukin kaksi otteluaan. Heistä Vesa oli paras sijoittuen komanneksi. Hän voitti myös kieputuksen. Timppa voitti syksyn sarjan.Kille ja Olavi päätyivät tasapisteisiin ja Kille tilastoitiin tiukan laskennan jälkeen toiseksi. Syksy 2013.

Kevään 2013 seitsemännellä ja viimeisellä kierroksella oli mukana 7 pelaajaa. Tadek oli jälleen ylivoimainen voittaen kaikki ottelunsa. Arto nousi toiseksi häviten Tadekin lisäksi vain Olaville. Artturi oli kolmas. Tadek voitti kevään sarjan kymmenen pisteen erolla Artturiin. Timppa oli kolmas. Kevätkaudella pelattiin yhteensä 384 ottelua ja 1222 erää. Kevät 2013.

Syksyn 2012 kuudennella kierroksella oli mukana 6 pelaajaa. Vieraileva tähti Janez oli entisenä olympiakävijänä pitelemätön ja niinpä Kierre-Killekin on nyt historiaa. Tadek sijoittui toiseksi ja voitti selvästi koko syksyn sarjan ennen Timppaa ja Masaa. Janez voitti myös kieputuksen viimeisellä pelikerralla. Syksy 2012.

Kevään 2012 8. eli viimeisellä kierroksella oli mukana 6 pelaajaa. Tadek voitti taas kaikki ottelut ja samalla ylivoimaisesti koko kevätkierroksen. Seuraavina olivat sekä viimeisellä kierroksella että koko kevään sarjassa Kille ja Asko. Artturi hävisi yhdellä pisteellä Askolle Timpan, Masan ja Arton sijoittuessa kevätsarjassa seuraaville sijoille. Kevät 2012.

Syksyn 2011 viimeisellä kierroksella oli mukana 7 pelaajaa. Kille voitti kaikki ottelunsa ja Masa kieputuksen. Kille ja Artturi päätyivät syksyn sarjassa tasapisteisiin. Heidän keskinäiset kolme otteluaan päättyivät Artturin hyväksi 2-1, joten Artturi voitti syksyn sarjan. Asko ylsi pronssille. Syksy 2011.

Kevään 2011 viimeisellä kierroksella oli mukana 6 pelaajaa. Tadek voitti kaikki ottelut. Timppa voitti kieputuksen Tadekin jäädessä siinä nollille. Tadek voitti kevään sarjan niukasti kahdella pisteellä ennen Killeä. Timppa sijoittui pronssille myös niukasti kahden pisteen erolla Artturiin. Kevät 2011.

Syksyn 2010 pingissarjan 5. kierroksella oli mukana 5 pelaajaa. Kille voitti sekä kierroksen että kieputuksen. Syksyn sarjan lopputulokset: 1) Artturi, 2) Masa, 3) Asko.  Syksy 2010.

Kevään 2010 pingissarjan 7. kierroksella 16.4. oli mukana 7 pelaajaa. Tadek voitti tiukan kamppailun Artturia vastaan ja voitti kevään sarjan. Cup-ottelujen 2. kierroksen ottelutulos: Tadek - Timppa 4-2. Kevät 2010.

Cup-ottelujen 1. kierroksen tulokset: Lasse - Olavi 4-0, Artturi-Arun 4-1, Vesa-Kille 4-1, Timppa-Arto 4-2.

Pikkujoulut vietettiin perinteisellä peliriemulla poikkeuksellisesti vasta tammikuussa, 9.1.2010. Kuvia kansiossa.img_2032.jpg

Pingiksen syyssarja 2009 päättyi 11.12.2009 ja voittajaksi selviytyi Tadek 43 pisteellä. Artturi sijoittui toiseksi (34 pist.) ja Kille kolmanneksi (29 pist.). Syksy 2009.

Tadek voitti kevään 2009 sarjan niukasti ennen Artturia. Myös cup-voitto meni Tadekille  Kevät 2009.

Cupin loppuottelu: Tadek-Artturi 4-3. 

Lasse voitti syksyn 2008 pingissarjan. Tadekille hopeaa ja Killelle pronssia. Sijoitukset 4-6 ratkesivat eräsuhteilla: 4. Timppa, 5. Artturi ja 6. Asko. Syksyn lopputilanne: Syksy 2008.

Kevään 2008 tulokset: Kevät 2008

Syksyn 2007 pingissarjan voitti Lasse. Toiseksi tuli Tadek ja kolmannen sijan nappasi Kille. Lasse sai voiton kunniaksi pullon savuista skottilaista viskiä, jonka pikkujouluun osallistuneet yhteistuumin nauttivat.

Syksyn tulokset löydät tästä: Syksy 2007

Pöytätennisliiton säännöt